Eilen aamulla päätimme lähteä kannattamaan Animalian järjestämää mätsäriä kun aurinkokin paistoi niin kivasti :) Mukavasti oli koiria saapunut paikalle ja pitkään meni kun ensin katselimme pennut jonka jälkeen vasta isot aikuiset. Lenni sai punaisen nauhan ja loppukehässä "kuudes". Lenni oli niin mielissään kun pääsi kehään juoksemaan, seisoskelu ei ihan niin hyvin maistunutkaan, mutta eipä tuota olla harjoiteltukaan sitten Kajaanin tamminäyttelyn jälkeen :D

Iltapäivällä Lennille tuli Speedy kylään ja pojat ottivat ilon irti. Oli niin kova ikävä kun ainakaan kahteen päivään eivät olleet toisiaan nähnyt. Speedyllä oli Norjasta asti juorut kerrottavana ;) Illalla lähdimme vielä Liisan ja poikien kanssa hallille ottamaan agilityä. Teimme saman radan minkä Minna meille perjantaina Tupoksella teki. Siihen sisältyi kivasti valssia, takaaleikkausta ja vauhtisuoraa. Perjantailta jäi kaivelemaan tuo vauhtisuora ja nyt saatiin sekin kivasti sujumaan. Ihan hyvin sieti Lenni jo Speedynkin läsnäolon hallilla yhtäaikaa, viimeksi kun Speedy veti Lenniä vielä magneetin lailla luokseen ;) Speedy on vaan niiiiin iiihana Lennin mielestä että silloin on vähän vaikea keskittyä treenaamiseen kun toinen katselee vierestä!

Tänään sitten vuorossa metsälenkki ja toko-treenit hallilla!