Maanantaina meidän tokotreenit oli peruttu, mutta lähdettiin silti hallille toivoen että saadaan häiriöksi treeniin muitakin.Onneksi yksi koirakko olikin hallilla harjoittelemassa ja saatiin hyvät treenit pidettyä ja kotiin lähtiessä oli onnistunut olo. Pikku herra oli tällä kertaa niin hienosti kuulolla ja yhteistyöhaluinen! Paikalla makuu oli jostain syystä vähän levoton, mutta kyllä se siellä koko kaksi minuuttia pysyi. Täytyy treenailla tuota nyt vähän vaihtelevemmin ettei kehitetä mitään ongelmaa siihen :) Muut liikkeet oli oikein hyvällä mallilla ja etenkin seuraamiseen olin tosi tyytyväinen. Harjoiteltiin käännöksiä namipalkalla ja lyhyttä suoraa pätkää takapalkalla. Miksihän en oli tuota takapalkkaa käyttänyt aiemmin enempää, koska se näytti ihan tosissaan toimivan Lennin kohdalla. Ihan eri intoa ja terhakkuutta saattiin seuraamiseen. Ekstrana harjoiteltiin muutaman kerran ruutuun lähetyksiä ja Lenni syöksyi ruutuun sata lasissa palkalle :D

Näin ystävänpäivänä Lenni toivottaa hyvää ja herkullista ystävänpäivää kaikille karvaisille kavereilleen!!